29.3.2011

Tilitys

Tä tyttö haluaa kotio! Pari viimistä viikkoa oon kamppaillut koti-ikävää vastaan. Tärkein asia, jonka olen oppinut täällä ollessani ja eri kulttuureja nähdessäni on ollut taito arvostaa omaa kotimaatansa. Suomi on aika jees paikka oikeesti vaikka se ei loskakelien aikaan siltä tunnukaan. Mutta silloin voi tilapäisesti vaihtaa kumpparit sandaaleihin ja lähteä sinne missä ei tiedetä mitä lumi on. Borta bra men hemma bäst. Niinhän se menee.

Kahden viimeisen viikon aikana olleet pari reissua on mennyt tavalla tai toisella pikkasen pieleen, mikä on vaan yllyttänyt koti-ikävää. Minäpä kerron miksi…

Valencia, 19.-20.3.

Valenciassa järjestetään vuosittain karnevaalit nimeltä Las Fallas ja sitä sitten lähdin katsomaan. Matkaani lähti entinen italialaisheila Gian Lorenzo ja meksikolaistyttö Jimena. Ryhmäämme liittyi myöhemmin meksilaispoika, 2 brassityttöä ja sveitsiläinen poika. Seurani olin valinnut täysin väärin ja sen sain huomata myöhemmin useaan otteeseen. Ensinnäkin matka alkoi sillä, että yritimme selvittää missä meksikolaisvahvistus on. Hommahan meni niin, että 3 ihmistä etsii yhtä ihmistä, jonka sijainti ei näy kartassa. Tuhlataan tunti etsimiseen ja odotteluun. Kunnes ilmenee, että koko kööri oli jo keskustassa ja me… no ei ainakaan keskustassa. Oli lämmin päivä ja halusimme rannalle käymään, joten hieman ketutti, että oltiin tunti tuhlattu turhaan. Mietin vaan, että olisko Suomessa homma hoidettu näin…?

Valencia on tunnettu muun muassa paellastaan, joten söimme paellaa lounaaksi valencialaisittain eli kanan ja jäniksen kera. Se oli hyvvvvvääää! Kun pääsimme rannalle olikin sitten jo auringonlasku, eli se siitä sitten. karnevaalien ideana on, että lähes joka korttelliin rakennetaan puusta ja styroksista massiivisia ”patsaita”, jotka ovat hyvin yksityiskohtaisia ja yleensä satuhahmojen näköisiä. Karnevaalien viimeisenä päivänä kaikki fallakset poltetaan. Me näimme kun voittaja falla poltettiin. Siitä syntyi talojen korkunen tulipatsas, jota vähän vielä maustettiin ilotulituksien kanssa. Muutenkin ilotulitukset olivat tärkeässä roolissa karnevaalien aikana. Maailmanmestari ilotulittajat tulitti taivaan täyteen tulitteita koko yön.
Paella


la playa
Voittaja falla

Burn baby burn!
Suosionsa vuoksi kaikki majoitusmahdollisuudet olisi pitänyt varata kuukausia etukäteen, joten me lähdimme matkaan bussilla ilman majoitusta. Bussi lähti takaisin Madridiin kuudelta aamulla. Jouduimme valvomaan siihen asti ja voin kertoo, et oli pikkasen kylmä seikkailla ulkona siihen asti! Viimeinen tunti vietettiinkin juna-aseman lattialla nukkuen. Muuten ihan ok reissu, mut tästä lähtien valitsen vaan seurani paremmin.

Marrakech, 25.-28.3.

Seuraavana viikonloppuna nokka kohti Afrikkaa ja tällä kertaa seuranani Saija. Etukäteen olin todella innoissani tästä matkasta sen erilaisuuden vuoksi ja sen perusteella mitä kaverit olivat kertoneet. (HUOM! Lennot Ryanairilla 28 euroa meno-paluu ja hostelli 10 euroa yö!) Halusin erilaisen kulttuurin ja sen sain. 

Kaupungissa vallitsee tuhannen ja yhden yön tunnelma. Suurelle keskusaukiolle kokoontuvat käärmeenlumoajat, apinankouluttajat, hennatatuoijat ja tarinankertojat. Aukiolta pohjoiseen päin alkaa souksit eli pienet markkinakujat, joissa saa helposti itsensä eksyksiin. Myytävänä on muun muassa mausteita, nahkatuotteita, keramiikkaa, vaatteita, koruja, käsitöitä, pähkinöitä ja kuivattuja hedelmiä.
Käärmeenlumoaja

Hostelli tarjosi yhtenä iltana ilmaista couscousta.
Place Jamaa Fna ja Kotoubia moskeijan torni


Sitten se negatiivinen puoli… ihmiset! Suurin osa on röyhkeitä ja rahanahneita. Tien neuvomisesta ne pyytää kymmenen euroa. Jos et maksa, ne muuttuu aggressiiviseksi ja haistattelee sulle ties mitkä. Myös ne tulee ja kiskoo sut kädestä niiden kauppaan, rupee ilman lupaa piirtämään henna tatuointia ja tyrkyttää käärmettä sun naamalle. Hitto soikoon, antakaa mun olla rauhassa!!! Vaaleana naisena saa myös aika paljon huomiota ja huutelua. Parhaimmat kommentit oli "Hey chickens!" ja "I don't want your money, I want you!". Ymmärrätte varmaan miks tulee pikkasen koti-ikävä tällasista tilanteista. Niinkin pieni asia kuin hintalappu on aika mukava asia. No tavattiin muutamia mukaviakin marokkolaisia, jotka ei yritä huijata koko ajan. Mut silti jäi vähän lannan maku suuhun. Ei paras matka mut tulipahan tehtyä. +34 lämpötila taisi myös nostaa kokemuksen hippasen plussan puolelle.

Seuraavaksi ihanat lukiokaverit saapuu Madridiin ja mennään yhdessä Pariisiin. Sitä matkaa onkin odotettu jo muutama kuukausi. Ainakin tietää et seura ei vois olla parempaa. Lopuksi sanon vaan, että nauttikaa te siellä kunnon palvelusta, täsmällisyydestä, ruisleivästä, Valion maidosta, rauhallisuudesta, turvallisuudesta ja kaikesta ihanasta mitä Suomi tarjoaa ja mitä mulla on ihan kamala ikävä <3

Pärjäillään! Besos.
Hansu

2.3.2011

Levottomat jalat

Hola!

Mantereelta toiselle ja kaupungista toiseen. Olen saavuttanut jo lähestulkoon addiktion matkusteluun. En tahdo pysyä paikoillani. Tunnen oloni vapaaksi. Maailma on auki ja täynnä mahdollisuuksia, elämyksiä ja unelmia. Laukkuni on pakattu. Koska lähdetään?

Foreca.fi:n sääennuste Madridiin seuraavalle kymmenelle päivälle sai minut masentumaan. +15-+11 astetta ja öisin jopa pakkasen puolella. Siirryin Ryanairin sivuille katsomaan kuinka paljon maksavat lennot Marokkoon tai Kanarian saarille tässä kuussa, ehkä jopa ensi viikolla…? Eilen oli kallista, mutta tänään 9 euroa suunta Marrakechiin. Ostetaan. Sinne siis lähtö 25. tätä kuuta ja sitä ennen vielä Valenciaan. Melko rankkaa…

Viime viikon maanantaina makasin rannalla Thaimaan paahtavan auringon alla. Keskiviikko yöllä olin jo bussissa matkalla aurinkoiseen Sevillan kaupunkiin. Lauantaina auringon noustessa olin jo ihastelemassa La Alhambran palatsia ja linnoitusta Granadassa. Ei saisi masentaa, mutta kun mulla on levottomat jalat!
Koska viime viikkoni ovcat olleet elämyksiä täynnä, ja aikaisemmin olen saanut huomautuksia tekstieni pituudesta, päätin ”kiteyttää” kunkin kohteen kymmeneen mielenpainuvimpaan asiaan.

Thaimaa , Phuket (12.-21.2.2011)

Ilmasto: Kuumaa ja kosteaa. Yöllä tuskin huomasi lämpötilaeroa. Meikäläinenkin sai vähän väriä pintaan ;)

Ruoka: Peloista huolimatta ruoka ei ollut ylivoimaisen tulista kun osasi valita oikein. Tulisuudesta huolimatta eri maut tulivat esille selvästi ja thaimaalaiset todella hallitsevat maustamisen jalon taidon.
Ladyboys: Välillä tuntui, että puolet väestöstä on transuja. Hämmästyttävän hyvin operoituja. Välillä vain aataminomena paljasti todellisen sukupuolen. Kauniita miehiä! Kuulin teorian, että vanhemmat ovat ylpeitä jos poika vaihtaa sukupuolta ja siksi se on niin yleistä.
Hintataso: Paljon on kuulemma kallistunut jopa vuoden sisällä, mutta silti Suomeen verrattuna melko edullista. Tinkiä täytyy joka asiasta ja special price only for you on kaikki myyjät hyvin oppinut.
Hieronnat: Halpoja on! Viidellä eurolla saa tunnin hieronnan. Tunnin back & shoulderin kun pyysi niin ne hiero melko kovilla otteilla kaikki paikat päästä varpaisiin. Jopa naaman! Naksautti myös kaikki nikamet sormia ja varpaita myöten.
Patong Beach: a.k.a. The PARTY beach. Nuoriso jätti vanhukset hotelliin nukkumaan ja lähti vähän baila baila. Lava rannalla, hyvät dj:t, juomaa ämpäristä ja vähän kaiken ikäinen biletyskansa. Patong verotti seuraavan päivän veneretkeltä pari darrasta nuorta juhlijaa (huom. sukunimellä Laine! Sairiset olivat elämänsä voimissa ;)) (ks. seuraava kohta)

Veneretki Phi Phi-saarille: Loman ehdottomasti paras päivä! Taksi haki hotellilta aamulla aikasin ja vei Chalong Bayn satamaan, josta retki alkoi. Ensimmäinen pysähdys oli Maya Bay, missä Leon leffa the Beach on kuvattu. Valkoista pehmeää hiekkaa, viidakkoa ja MUUTAMA muu turisti. Pilasi jonkin verran elämyksen.

Toinen pysäkki oli keskellä merta snorklaamaan. Erittäin jees! Sitten lounas ja shoppailua PhiPhillä .

Sen jälkeen syöttämään banaaneja apinoille Monkey Beachillä.

Viimeinen pysäkki oli pieni saari keskellä merta nimeltänsä Koh Khai. Kävin vähän lisää snorklaamassa toivoen näkeväni Nemon. However, pienet näkymättömät sähkökalat teki ryhmäiskun, noin 20 sentin pituset kirjavat kalat rupes uimaan mua ympäri ja ihan naaman edessä, ja koko ajan piilevä pelko jättimeduusan iskeytymisestä päin pläsiä sai mut palaamaan rantaan ennen Nemon löytymistä. Löysin kuitenkin heti vaihtoehtoviihdykettä: rantalentopalloa thai-miesten ja muutaman muun turistin kanssa.

Ihmiset ja kulttuuri: Yleisesti ihmiset ovat todella ystävällisiä ja ahkeria. Kuningas on todella arvostettu ja hänen kuvaansa, joita on joka puolella, ei saa osoittaa sormella. Vasen käsi on likainen käsi koska sillä pyyhitään peppu, joten kaikki tulee ojentaa oikealla kädellä. Valtauskonto on budhalaisuus. Yhtenä päivänä oli bidhalainen pyhäpäivä ja alkoholin myynti oli kielletty kaupoissa ja ravintoloissa. Onneksi ei osunut iskän syntymäpäivälle! :)
Iskän synttärit: Syy koko matkalle oli siis, että isäpappa ylitti puolivuosisadan kynnyksen. Juhlinnat aloitettiin skumpalla, jonka jälkeen siirryttiin ruotsalaisystävien suosittelemaan ravintolaan nimeltä Kan Eang. Rafla sijaitsi Chalong Bayn rannalla ulkoilmassa ja mielestäni yksi hienoimmista ravintoloista, joissa olen koskaan ollut. Ruokalista koostui pääosassa seafoodista. Puolet tilasi kokonaisen kalan ja puolet including me söi sushia. nam.

Final opinion: Tuli todistettua, että melkein täydellisen loman on mahdollista viettää perheen kesken. Phuketin saari muistuttaa hyvin paljon Kanarian saaria turismin takia. Seuraavalla kerralla kun Aasian mantereelle päädyn, niin haluan tutustua koskemattomampaan Thaimaahan sekä naapurivaltioihin. Kait tätä voi pitää lupauksena. Thaimaa I’ll be back!

Sevilla (24.25.2.2011)

Appelsiinipuut: Niitä on joka puolella ja ne on täynnä hedelmiä! Antaa mukavasti väriä kaupunkiin. Ne on myös tietynlainen Sevillan maamerkki.

Hevosrattaat: Turisteille tarjottu kulkuväline.

Pyörät: Mahdollisesti kaupungin yleisin kulkuväline ja pyörän voi vuokrata joka kadun kulmasta.

Kirkko: Yksi maailman isoimmista kirkoista ja kauneimmista alttareista.


Sää: Osui mahtavat kelit kohdalle. Auringossa varmasti lähestulkoon 30 astetta. Shortsi ja sandaali keli!
Joki: Nimeltänsä Quadalquivir ja tuli ihan Turun Aurajoen ranta mieleen. Joki + pyöräily = iso osa Turkua. Paistateltiin päivää ja juotiin vähän mojitoa. Kelpaa!

Plaza de Toros: Käytiin opastetulla kierroksella härkätaisteluareenalla ja yksi mielenkiintoinen yksityiskohta jäi mieleen (jäi useampikin, mutta vain tämän teille paljastan): Jos härkä tappaa matadorin, niin härän lisäksi tapetaan myös sen synnyttänyt lehmä välttyäkseen siltä, että se synnyttäisi lisää tappajahärkiä.


Plaza de España: Kirjaimellisesti Plaza de España. Jokaiselle merkittävälle kaupungille oli tehty loota, jossa oli kaupungin kartta, vaakuna ja “edustava” maalaus.


Ekologisuus: Pyöräily, hevosrattaat, raitiovaunu. Edistyksellistä.

Yleinen kaupunkikuva: Yksi kauniimmista kaupungeista Espanjassa! Paljon vanhaa arkkitehtuuria hyvin restauroituna. Tykkäsin.


Granada (25.-27.2.2011) (Tästä kohteesta vain 5 asiaa, koska kädet väsyy niin päätin tiivistää)

La Alhambra: Turistivetonaula numero yksi Granadassa. Maurien aikainen palatsi ja linnoitus. Kuvat kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.


Generalife: Palatsin puutarha ja kuningasväen pakopaikka arjelta. Vesi oli olennainen elementti koko Alhambran alueella. Suihkulähteitä, lampia ja muita vesiviritelmiä. Pissahätä tuli mut muuten ihan kiva.
Mirador de San Nicolas: Piti kavuta mäen päälle, josta näki La Alhambran ja taustalla Sierra Nevadan vuoristo laskettelukeskuksineen.

Marokkolaistyyli: Kaupunki on saanut paljon vaikutteita Marokkolaisesta tyylistä. On erikseen yksi kortteli missä on pikkukojuja, joissa myydään marokkokamaa ja tunnelmallisia teehuoneita, joihin voi poiketa teekupposelle ja poltella vesipiippua (Huom! iskä, täti ja isovanhemmat: eivät sisällä tupakkaa, eikä nikotiiniä)

Bohemia: Madridissa täytyy koko ajan näyttää hyvältä ja kuulua massaan. Granadassa oli liberaalimpi meininki. Paljon hippejä ja omantienkulkijoita, rinkka ja koira mukanaan. Näköalapaikalla soittaa ties mitä soittimia, tanssii, polttaa pilveä ja myy koruja ja muita näperryksiään. Aika lunki meininki.

Vaikka elämäni nyt tuntuukin niin mahtavalta, niin silti se Turkukin on aina välillä mielessä. Bussimatkalla Sevillasta Granadaan kuuntelin iPodia sekoituksella ja sieltä soi The Soundsin Night After Night. Erityisesti lukiokaverit muistelkaa kesää 2009, Ruisrock, rantalava, auringonlasku, rakkaat ystävät ympärillä ja maailman kuumin nainen Maja Ivarsson esittää yhtyeineen kyseisen kappaleen. Täydellistä!

Nauttien hetkestä, mutta myös kesää odotellessa,
Hansu

2.2.2011

Erasmus-elämää

Hola!

Kokeet meni kaikki läpi, loma oli ja meni ja nyt ollaan jo takaisin koulun penkillä. Nyt on jo melkeen kaikki hyvästelty ja ei muuta kun uusien ihmisten pariin. Viime viikko meni aika paljolti juhlimisen parissa ja siitä kenties mun maksa tai mikä lie rankaisi mua ja nyt sitten ollaan kipeenä. Angiina it is... again! ja se aiheutti kuumeen myös. Kurkku on niin saakutin kipeä et oikeen itkettää. Toivottavasti alkaa lääkkeet pian vaikuttaa. Vakavissani harkitsen nielurisaleikkausta kunhan Suomeen pääsen. Ei se kuulemma mukava leikkaus ole mut ainakin flunssat ja angiinat vähenis. Hyvä kuitenkin olla nyt kipeenä eikä parin viikon päästä, koska Thaikkula calling!! Iskän 50-vuotis synttäreitä vietetään vaatimattomasti Phuketissa Kata Beachilla. KÄY! Lähtö on lauantaina 12.2. ja paluu 22.2. Reilu viikko rentoutumista rannalla auringon paahtaessa ja merituulen vilvottaessa. Vähän massageeees ja koktaileja ananaksen kuoresta ja vähän väriä tähän maitonaamaan. Hehkutan tästä sitten lisää myöhemmin.

Käytiin loman aikana Segoviassa, joka on puolen tunnin junamatkan päässä Madridista. Niinkin pieneen kylään mahtuu yllätävän paljon nähtävää. Päänähtävyys on roomalainen akvedukti joka kuuluu UNESCOn maailmanperintöluetteloon. Se on sellainen pitkä muuri jossa on paljon kaaria ja ennen sen tarkoitus oli kuljettaa vettä.

Kaupungissa on myös yksi ihan näyttävän näköinen katedraali sekä Alcázar. Alcázar on linna, joka ennen on toiminut vankilana. Tätä linnaa on käytetty myös mallina joillekin Disney-leffojen linnoille. Kavuttiin linnan torniin, mistä näki koko kaupungin (sekä viereisissä puissa oli haikaroita, siis sellasia valkosia mitkä tuo vauvat jne.) 
Katedraali
Paikallinen juoksukoulu, en kyl ois juossu shortseis tol kelillä...

Alcázar

Haikarat
Segovia
Kyl se vähän näyttää Disney-linnalta
Tässä pikku kylä pahasessa huomasi todella siestan vaikutuksen. Kun kello tuli kaksi koko kaupunki kuoli. Mikään ei liikkunut missään ja kaupat sulki ovensa. Kellon tultua viisi kaupunki heräsi taas eloon. Madridissakin toki siesta näkyy mutta ei niin näkyvästi koska on miljoonakaupunki. Keskustassa kaikki liikkeet on lähes aina auki, mutta esim. tässä mun naapurustossa pikkuliikkeet sulkee siestan ajaksi. Koulussakin sen huomaa sillä tavalla, että tulee tosi pitkiä taukoja tuntien välissä, koska tunnit on tarjolla aamulla tai illalla, mutta ei siinä välissä. Koulutunteja voi olla jopa perjantai illalla yheksään asti ja monella mun kaverilla oli koe lauantaina!!! Toi menee jo ehkä vähän sadismin puolelle...

Mun ja Saijan viimeaikaisista keskusteluista on käyny aika hyvin selvillä tän kevään tavoitteet, suunnitelmat ja prioriteetit. Seuraavat lausahdukset ehkä kertovat jotain tulevasta keväästä:
"Vois mennä tos maaliskuun alussa Sevillaan ja Granadaan et voi sit loppukeväästä hyvällä omatunnolla keskittyy vaan niihin rantakohteisiin."
"Onks meille tulossa paljon vapaapäiviä tässä keväällä? - Ei oo tulossa, mut kato me voidaan lähteä jo matkustamaan keskiviikko illalla ku torstaisin on vaan se innovaatio-kurssi ja siel tuntiosallistuminen on vaan 10 prosenttia koko arvosanasta."
"Vitsit et tulin huonoon aikaan kipeeks, ku perjantain ois kahet hyvät bileet mihin haluaisin mennä. Mut siihen  on kyl viel kaks päivää et ehkä..."

Että sellasta tämä Erasmus-opiskelijan elämä... Pärjäillään!

Hansu

16.1.2011

Toisen lukukauden alkutunnelmat

Hola holaaaa!

Kävin tosiaan piipahtamassa Suomen Turuuus reilut pari viikkoa ja oli kyllä elämäni parasta aikaa. Mä todella rakastan mun ystäviä ja perhettä! Nyt back in business ja odottavin mielin kohti toista puolivuotista. Mul on pieni kutina et tästä keväästä tulee vieläkin parempi! Nyt kun huudit ja kuviot on tuttuja voi vaan keskittyä elämästä nauttimiseen. Odotan innoissani myös uusia vaihtareita. Nyt niitä on tulossa huomattavasti vähemmän kuin syksyllä ja ajattelinkin tällä kertaa keskittyä enemmään laatuun kuin määrään. Syksyllä keskityttiin liikaa määrään ja ajoittain laatu vähän kärsi. Omalta osaltani kokeet loppui perjantaina ja nyt nautitaan 10 päivän lomasta ennen koulun alkua. Nämä 10 päivää menee aika lailla juhlinnan merkeissä kun on iso liuta ihmisiä hyvästeltävänä. Maanantaina tosin ollaan suunniteltu pieni päiväretki Segoviaan. Valitsin kurssit jo ja pääsi käymään niin että tänä keväänä hablataan sitä espanjaa oikein kunnolla. Kolme kurssia ja kaikki espanjaksi plus espanjan kielikurssi.
Haluan jakaa pari sanaa espanjalaisten koerutiineista. Rahoituksen tentissä reilusti yli puolet lunttasi muistiinpanoista, kännykästä, kaverilta, you name it. Valvovaa opettajaa ei näyttänyt kauheesti kiinnostavan. Kokeet tulisi kirjoittaa kuulakärkikynällä korruption takia. Oppilaat eivät voi silloin maksaa opettajille että he muuttavat vastauksia ja antavat parempia arvosanoja. Mutta mä en kyllä millään kuulakärkikynällä kirjota! Niin sotkusta hommaa ja kaikkee... Toisessa kokeessa oli vaan yksi sääntö: ei saa luntata kaverilta, kaikki muut keinot on sallittuja (ja silti joku kysy kaverilta!!) Tossa kokeessa aika moni menetti Facebookissa kokeen aikana-neitsyytensä. Henkilökohtaisesti tentit meni tavoitteiden mukaan eli pääsen läpi luultavasti kaikista. Yhdestä kurssista sain jo 8 (10 on paras ja 5:lla pääsee läpi) joten tavoitteet ylitetty! Tosin melko matalat on tavoitteet, mut pessimisti ei pety.
Vielä yks juttu. Olin eilen tässä kuuluisassa seitsemän kerroksen yökerhossa Kapitalissa ja tällä kertaa pääsin ovea pidemmälle. Baarin sisällä on pankkiautomaatti ja infopisteitä eri kerroksissa!! Ylin kerros on kattoterassi, mutta talvisin siinä on katto päällä. Lihaksikkaat miehet ja silikonirintaiset naiset keikuttelevat lantiotaan puolialastomana lavalla ja eri tasanteiden päällä. Espanjalaisten karaoke kuulostaa melkeen kauheemmalta kuin suomalaisten. Katosta tulee aika ajoin sellanen viileä savupuhallus isoimmalle tanssilattialle. Todella virkistävää mut tukka siin menee sekasin :) Aikamoinen yökerho, mutta on paikalla melko suolaset hinnatkin (lauantaina ilman flyeria 20 euroa, jolla saa yhden drinkin + 4 e narikka).

Että tällasta tällä kertaa. Toisin sanoen, mulla kaikki ok ja nautin olostani täällä! Pärjäillään!

Hansu

P.S. Tänä vuonna sattui osumaan Espanjaan erittäin leuto talvi ja asteet päivisin on sellaset palttiarallaa +15 ja auringossa tietty enempi. hähäää! :)

2.12.2010

Joulua odotellessa


Holaholahola!
Ekaksi pahoittelut, että on päässy venähtämään blogin kirjoittaminen näinkin pitkälle sitten viime kerran ja syynä on pelkkä laiskuus ja saamattomuus, mutta sen lisäksi mun netti on toiminut viime aikoina todella surkeasti, joten se on syynä myös. Huomenna asiaan tulee muutos ja mun vuokraisännän ahneeseen kaaliin vihdoinkin uppos et vika ei oo mun tietokoneessa. Toivotaan, et se myös toimii huomisesta eteenpäin. Koska voitte varmaan kuvitella, et alkaa pikku hiljaa keittää ku tätä on nyt jatkunut  jo 3 kuukautta!

Iskä ja Tomppa kävi vierailulla tosiaan (jo monta viikkoa sitten) ja oli oikke mukavaa! Oli vähän kaupunkikierrosta a la Hanna, hyviä ruokia ja ah niin ihanaa perheen yhdessäoloa! Maisema, joka Tumpille jäi ehkä kuitenkin kirkkaimpana mieleen, oli vessanpytyn pohja, kun raukka sairastu oikeen kunnon vatsatautiin ja kuumeeseen, joten puolet lomasta meni sairastaessa. Käytiin kattoos Realin peliä, mikä oli mullekin eka kerta. Vastassa oli Racing Santander ja sehän oli selvä peli se. Paikat oli ehkä hieman siellä piippuhyllyn puolella, mutta kokemuksena silti hieno. Ja lopputulema oli niinkin selvä kuin 6-1, Realille totta kai. Eli vaikka ei se nyt hirveen jännä peli ollu niin ainakin maaleja nähtiin. Tällä viikolla nähtiin sitten vähän erilaiset lukemat ku vastassa oli FC Barcelona ja matsi kulkee nimellä El Clasico. 5-0 tuli turpaan ja Barca meni liigan kärkeen. Revanssi koittaa sit huhtikuussa! Iskä tykkäs paljon kaupugista ja uhkas tulla toisen kerran keväällä käymään. 
Joo tiedän et se huivi on väärinpäin!
  
Estadio Santiago Bernabeu
Posti (ihan perus Itella...)

Puerta de Álcala

Contemporary Madrid
Tosta jalkapallosta kun nyt aloin puhumaan niin olen tehnyt muutaman huomion. Ensinnäkin se on luultavasti yleisin puheenaihe Espanjassa. Toiseksi oli sitten poika kotoisin Italiasta, Saksasta, Espanjasta, Portugalista, Brasiliasta tai vaikka Indo-Kiinasta, niin yleinen keskustelu kahden tätä rotua edustavan välillä meneekin jotakuinkin näin: ”Moi” ”Moi” ”Mitä mieltä sä olit Messin eilisestä maalista?” ”Joo aika siisti oli kyl.” jne. Ei kysytä kuulumisia ja ei ole muita puheenaiheita kuin jalkapallo. Ei siitä sitten muuta…

Perheviikonlopun jälkeen lähdettiin ekaa kertaa Espanjan rajojen ulkopuolelle ja kohteena Portugali ja Lissabon. Matkaan lähti neljä kaverusta minä, Saija, Felix Saksasta ja Andrea Mexicosta. Lähtö perjantai aamulla ja paluu keskiviikko aamulla. Maanantai oli varmaan taas joku tosi tärkee pyhä niin ei ollu koulua, joten tiistain ja keskiviikon tunnit vaan missattiin mut not big deal. Niin ja pakko vähän hehkuttaa, et edestakas lennot makso vaan 46 euroa! :) Kaupunki oli ihan näkemisen arvoinen, mutta en rakastunut. Luulen, että mesta näyttäis melko erilaiselta kesällä. Tässä kaupungissa ei asfalttia tunneta ja kaikki kadut ovatkin pientä mukulakiveä ja sen lisäksi vielä kaupunki on yhtä ylä- ja alamäkeä, joten matkan jälkeen jalat olivat pikkasen kipeät. Lissabon on kuin sekoistus San Franciscoa, Rio de Janeiroa ja Amsterdamia. San Francisco sellasen samantapaisen ison sillan ja ratikoiden takia. Rio de Janeiro, koska yhden mäen päällä tönöttää ristissä seisova ukkeli. Ja kolmanneksi olen kuullut, että Lissabonia kutsutaan Etelä-Euroopan Amsterdamiksi ja en kyllä ihmettele miksi. Marihuanan ja kokaiinin kaupustelijoita oli lähes yhtä paljon, kun Madridissa näitä ”real diamonds gucci, special price only for you”. Toiseksi löydettiin myös sellainen ihan normi kauppa, jonka nimi on MagicMushroom. Ja ihan vaan koska tietyt sukulaiseni tätä tekstiä lukevat niin täytyy mainita, että ei kokeiltu. Lissabonissa on alue nimeltä Bairro Alto, jossa on täynnä pieniä katuja ja pieniä baareja. Mikä siellä on erityisen hauskaa ja omaperäistä, on että ihmiset tulevat kaikki kaduille juomaan. Espanjassa moinen on kielletty.




Bairro Alto
Tuli niitä nähtävyyksiäkin nähtyä ja hieman kulttuuria harrastettua, eikä vaan humpattua 5 päivää. Yhtenä päivänä kivuttiin yhden mäen päälle semmosta linnaa katsomaan, jonka nimi on Sao Jorge. Käytiin myös yhdessä nykytaiteen museossa. Yhtenä päivänä tehtiin matka semmoseen pieneen kaupunkiin kun Sintra. Kun oltiin jo päästy tähän kiipeämisen makuun niin kavuttiin taas itsemme yhden mäen päälle, jossa oli Parque y Palacio de Pena. Tämä oli matkan ehdottamasti hienoin paikka ja yks hienoimmista paikoista missä oon vähään aikaan ollu. Palatsi näytti kun suoraan jostain lasten sadusta. Paras paikka oli kuitenkin palatsin puutarha/puisto, joka enemmänkin muistuttii metsää. Metsä oli ihan kuin Taru sormusten herrasta. Siellä oli vanhoja siltoja, pieniä lampia missä oli joutsenia ja niin niin vihreetä. Ja paras osa oli se hiljaisuus. Ei ketään muuta missään ja ei yhdenkään auton ääntä kuulunut mistään. Aaaahhhhh! Sellasta paikkaa on Madridista aika vaikee löytää… Viimisenä iltana löydettiin yks vaiks kuin ihana baari/ravintola ja siellä sattumoisin just sinä iltana oli Fado-esitys. Fado on perinteistä portugalilaista musiikkia, jossa on kitaroita ja nainen/mies laulaja. Laulun sanat on melko surullisia ja muutenkin aika melankolista. Ei kyllä ollu ihan mun juttu ja meinasin nukahtaa… Toisin sanoen oikein mukava reissu. Täytyy mainita, että mulle ja Saijalle tuli eka riita tuolla, mut aika hyvin et kesti yli 2 kuukautta :P ja se riita kesti noin tunnin ja sit se oli jo selvitetty :)
Palacio Pena
 
Madridissakin on taas ollut kaikenlaista tapahtumaa. Oli Feria de cerveza eli Octoberfest ja paikkana härkätaisteluareena, joten tuli sellainenkin koettua. Tosin ei mitkään hirveen hyvät bileet, jos ei pidä oluesta… Sitten sellanen tapahtuma mihin ei ihan jokainen pääse eli MTV European Music Awardsit oli onnekkaasti tänä vuonna Madridissa. Itse gaalaa ja punastamattoa ei nähty, mutta paikassa nimeltä Puerta de Álcala järjestettiin ilmainen sivukonsertti. Siellä esiintyi 30 Seconds to Mars (Jared <3), Katy Perry ja Linkin Park. 30 sekkaa marsiin keikan aikana lavalla piipahti myös Kanye West vetämässä parit riimit. Aikamoista. Linkin Park voitti parhaan live-esiintyjän palkinnon ja se jaettiin tolla lavalla ja kyllähän pojat veti todella hyvän keikan, vaikka en ees fani ookkaan. 
Feria de Cerveza
MTV EMA 2010
Kaks viikkoa sitten oli Suvi, Viivu ja Iida käymässä moikkaamassa ja heidän lisäksi myös Suvin kaverit Stella (tuli Murciasta kun on siellä vaihdossa) ja Salla. Oli aika rankka viikonloppu. He olivat ensimmäiset kaverit, jotka täällä vieraili ja olipas mukavaa. Ei mitään ihmeellistä, shoppailua, kunkun linnat, hyvää espanjalaista ruokaa ja vähän ehkä juomaa myös. Tytöt myös todisti, että on mahdollista vaihtaa konetta Frankfurtissa 10 minuutissa! :) Kiitos vaan lentokenttäkuskille! Mutta vastasuudessa kehotan tarkastamaan sen vaihtoajan ja ottamaan huomioon lentokentän koon, niin ei tartte turhaan nostattaa verenpainetta. 

Nyt on alle kolme viikkoa ennen kun meikäläinen tulee kotinurkille käymään. Mulla on pari tenttiä ennen joulua, joten pitäis niihin varmaan alottaa lukee joku päivä. Oon selvästi adoptoitunut espanjalaiseen mentaliteettiin et ”Mañana, Mañana!”. Tänään alko myös kuuden päivän loma, koska ensi viikolla on taas jotain pyhiä. Suunnitelmana oli lähteä Granadaan, mutta ollaan vähän myöhässä liikkeellä ja hostellit tuppaa olemaan varattuja jo ja lennot hyvin kalliita (jopa Ryanair), joka puolelle Eurooppaa. Et voi olla et ollaanki ihan vaan tässä Madridissa ja käydään tässä lähiseudun pikkukaupungeissa.

Tällä hetkellä on vähän kylmä sota meneillään meiän kämpässä, nimittäin… Mun kiinalainen kämppis Jing haukkuu mulle aina mun bulgarialaista kämppistä Alexia ja niiden välit on aina ollut vähän huonot. Jing on viime aikoina vaan opiskellut 24/7 ja on ollu koko ajan vähän huonolla tuulella ja oon ajatellu et se on vaan stressaantunu ja et se ei oikeen tykkää Alexista. MUTTA! Sain kuulla Alexilta, että se on haukkunu mua koko ajan Alexille!! Ja mä kun pidin sitä hyvänä ystävänä! Jing ei tiedä et mä tiedän ja ei olla puhuttu vähään aikaan. En jaksa yksityiskohtaisesti kertoa mitä kaikkea se on puhunut, mut en kyl voi antaa tätä sille anteeksi ja siks toivonkin et se muuttais pois. Koska se ei vaan sovi tähän taloon muutenkaan… Ärsyttävää, mut en anna sen pilata mun vuotta täällä ja itepähän tässä häviää!

 Ekaa kertaa toivon, että aika täällä menis nopeasti, koska nyt se Suomi tulee kyllä tarpeeseen! Tällä hetkellä tää suurkaupungin melu ja ihmismassat alkaa tuntua välillä jo todella uuvuttavalta ja kaipaa omaan tuttuun Turkuun rauhoittumaan, näkemään kaikki kaverit ja viettämään joulua ihanan perheen parissa. Mä todella odotan sitä! Huomenna mennään Saijan kanssa vähän jouluostoksille ja saa nähdä ketä onkaan tänä vuonna ollut kiltti. 

Pian nähdään! :)

-Hansu-

P.S. Voikste kuvitella et jopa jotkut saksalaiset luulee, et Suomes on lunta ympäri vuoden!!!

P.P.S. Tääl on satanu jo pari kertaa lunta(räntää) mut aika harvoin se jää maahan.

P.P.P.S. Joku puolalainen ennustaa koko maailmaan kylmintä talvea 1000 vuoteen eli aika hyvään saumaan vietän tän talven etelässä! ;) Tsemppiä vaan sinne Pohjosen paukkupakkasiin! :)