Viimeinen.

Hola por la última vez!

3 päivää jäljellä. Tähän asti olen unelmoinut hetkestä, jolloin pääsen palaamaan kotiin. Nyt kun se hetki on jo käsin kosketeltavissa, on mulle tullut lähtökriisi. Viime viikon sana on ollut ehdottomasti viimeinen. Viimeinen sangria-kannu. Viimeiset tapakset. Viimeinen piknik Retirossa. Viimeiset päivät nauttia alemmasta hintatasosta. Viimeiset päivät huoletonta elämäntyyliä. Viimeinen kerta Gran Vialla, Solilla, Plaza Mayorilla… Yhdeksän kuukauden viimeiset päivät. Olen odottanut tätä hetkeä kuin kuuta nousevaa, mutta silti tekee mieli sanoa ”Ei ihan vielä. Muutama päivä enemmän.” Tämä vaihe elämästä on kuitenkin nyt eletty niin hyvin kun sen voi elää, ja on aika aloittaa taas uusi vaihe. Ei luultavasti kummoisempi sekään. Silloin viimeinen sana vaihtuu sanaan ensimmäinen. Ensimmäinen kerta mökillä, saunassa, paljussa, jokilaivoilla, lentopallotreeneissä… Puhumattakaan ensimmäisistä ruisleivistä, siidereistä, työpäivistä, koulupäivistä, festareista…

9 kuukautta. 3 mannerta. 6 maata. 16 kaupunkia. Matkustaminen on edullista täältä käsin ja sen olemme selvästi hyödyntäneet ja viimeisiin päiviin asti. Nimittäin eilen yöllä palasimme Mallorcalta (118 e, 3 yötä kolmen tähden hotellissa + lennot). Tämä on yksi asioista, joita jään kaipaamaan. Myöskin vaikeuksia tulee olla tottua maksamaan Alkon halvimmasta viinistä El Tiemposta 5,90€ kun halvin viinilitra täällä on 0,52€ ja kolmella eurolla lähtee jo laatuviini. Näiden lisäksi tietysti Espanja on siunattu hieman paremmilla keleillä ympäri vuoden.

Tärkeimmät asiat, jotka olen oppinut on arvostamaan Suomea ja sen yhteiskuntaa, joka vaan toimii niin hemmetisti paremmin, ymmärtämään ystävien ja perheen tärkeyden sekä nauttimaan elämästä täysillä. Joku fiksu joskus sanoi, että elämä on ihmisen parasta aikaa. Se on kuitenkin katoavaa, joten pienistä asioista kannattaa opetella nauttimaan ja lopettaa stressaaminen turhista asioista. Yhtenä omana mottona yritän pitää mielessä, että asioilla on tapana järjestyä. Muutamat näiden yhdeksän kuukauden aikana sattuneet tapahtumatkin ovat todistaneet, että ainakin mulla on välillä ollut matkassa pientä tuuriakin. Pari viikkoa meidän Marokon reissun jälkeen, Marrakechin keskusaukiolla ammuttiin 11 turistia ja pari paikallista. Pariisissa ollessa yhdessä kahvilassa ammuttiin pari ihmistä. Ibizalla ollessa Manner-Espanjassa oli maanjäristys. Mallorcalla ollessa Ibizalla oli katastrofaaliset metsäpalot. Tuhkapilvi tuli ja meni. Helsinki-Vantaan ulosmarssi osui tälle viikolle. Kaikki edellä mainitut tapahtumat olisivat voineet osua omalle kohdalle. Joten ei ole itsestäänselvyys, että jos täältä yksinkappalein pääsen takaisin Suomeen. Vielä jännätään, ettei Subwayn patongissa ollut kurkku ole myrkytetty. Toistaiseksi ei oireita.

Seuraavat kolme päivää aion kamppailla 25 kenkäparin, 8 laukun, 4 takin ja ainakin 100 kiloa vaatteita kanssa. Mission impossible? Se jää nähtäväksi. Kuitenkin ennen kuin on aika tehdä viimeinen lähtöselvitys, on aika kutsua kaikki rakkaimmat ystävät koolle, jotka jokainen jollain tavalla on vaikuttanut muistoihini tältä vuodelta. On aika nostaa viimeinen sangria-malja, laulaa viimeisen kerran ”Yo no quiero agua, yo quiero bebida!” ja viimeisen kerran ROCK THIS TOWN!!!

Tämän tekstin myötä blogi myös hiljenee. Kiitokset lukijoille! :) Summer of love and Turku are you ready? This girl is coming home.

Hansu